Tarkkaavuushäiriöstä eli ADHD:sta kärsivällä on pitkäkestoisia tai pysyviä vaikeuksia säädellä tarkkaavuuttaan, hillitä yllykkeitään ja ohjata toimintojaan. Diagnoosi edellyttää sitä, että oireet ovat alkaneet ennen seitsemän vuoden ikää. Aikuisikäisillä tarkkaavuushäiriöpotilailla on keskimääräistä enemmän masennusta, ahdistusta, päihteisiin liittyvää häiriötä, käytöshäiriötä, oppimisvaikeuksia, itsemurhayrityksiä sekä yksinäisyyttä ja he käyttävät terveyspalveluita tavallista useammin. Tarkkaavuushäiriöinen aikuinen saattaa käyttää diagnoosiaan verukkeena tietynlaiselle käyttäytymiselle. Diagnoosi ei ole peruste lakata tietoisesti selviytymästä arkielämässä.

Etiologia

Tarkkaavuushäiriön on todettu olevan yhteydessä moniin tekijöihin, joista hermostollisia ja geneettisiä pidetään nykyään tärkeimpinä. Kuvantamistutkimuksissa tarkkaavuushäiriöisillä on havaittu poikkeavuuksia prefrontaalikorteksin, striatumin, pikkuaivojen ja corpus callosumin alueen hermoverkoissa. PET-tutkimuksissa on todettu vähentynyttä glukoosiaineenvaihduntaa premotorisessa korteksissa ja ylemmässä prefrontaalikorteksissa sekä otsalohkon alueen dopaminergistä aliaktiivisuutta.

Molekyyligeneettisissä tutkimuksissa on saatu näyttöä useiden dopamiiniaineenvaihduntaan liittyvien geenien osuudesta tarkkaavuushäiriön etiologiassa. Etenkin D4-reseptorigeenilöydös vaikuttaa erityisen merkitykselliseltä, sillä kyseinen geenivariantti välittää puutteellista dopamiinivastetta, joka on yksi oletettu tarkkaavuushäiriön syy. Samanaikainen esiintyminen mielialahäiriöiden kanssa ja katekoliamiinien mahdollinen osuus etiologiassa ovat antaneet myös aihetta epäillä, että tarkkkaavuushäiriö voisi olla mielialahäiriön variantti.

Tarkkaavuushäiriön keskimääräiseksi periytyvyydeksi on arvioitu kaksostutkimusten perusteella 80 %.

Eräissä tutkimuksissa on havaittu myös tiettyjen perinataalisten tekijöitten kuten synnytyskomplikaatioiden ja pienen syntymäpainon olevan tarkkaavuushäiriöisillä tavallisempia kuin muilla lapsilla, mutta tulokset ovat ristiriitaisia. Myös ympäristömyrkkyjä ja ruokavaliota on taannoin arveltu merkittäväksi etiologiseksi tekijäksi, mutta nämä väitteet on sittemmin kumottu.

Kaksostutkimusten perusteella psykososiaalisten tekijöiden osuus etiologiassa vaikuttaa vähäiseltä.

Lääkitys

Suurin osa potilaista hyötyy stimulanttihoidosta (metyylifenidaatti). Metyylifenidaatista on havaittu olevan selvää hyötyä myös kokaiinista riippuvaisille tarkkaavuushäiriöpotilaille. Erityisreseptillä saatava pitkävaikutteinen metyylifenidaatti (Concerta) on ensisijainen lääkevalmiste. Erityisluvallista lyhytvaikutteista metyylifenidaattia ei käytetä kuin poikkeustapauksissa tai pitkävaikutteisen valmisteen kanssa, kun viimeksi mainitun teho ei ilmene riittävän nopeasti tai haittavaikutuksena on esiintynyt nukahtamisen vaikeutta. Tarkkaavuushäiriössä esiintyy usein nukahtamisvaikeuksia, ja metyylifenidaatti pahentaa joskus niitä. Melatoniini on käyttökelpoinen lääke univaikeuksien hoitoon silloin, kun pelkkä unihygienian tehostaminen on ollut tuloksetonta ja stimulanttilääkitystä halutaan jatkaa.

Myös noradrenaliinin takaisinotonestäjä atomoksetiini (Strattera) vaikuttaa tehokkaana ei-stimulanttina lupaavalta tulokkaalta. Atomoksetiinin ei ole havaittu pahentavan samanaikaisia muita psykiatrisia häiriöitä, kuten nukahtamisvaikeuksia, metyylifenidaatin tapaan. Atomoksetiinin ei ole myöskään todettu pahentavan tic-häiriöitä (nykimisoireet). Metyylifenidaatin ja atomoksetiinin samanaikainen käyttö on mahdollista tilanteissa, joissa ei saada hyvää tulosta kummallakaan yksinään.

Siitä, aiheuttaako tai pahentaako metyylifenidaatti tic-häiriöitä, on ristiriitaisia käsityksiä. Tic-oireiden alkamista tai lisääntymistä metyylifenidaatin käytön aikana ei ole useassa tutkimuksessa tullut esiin, minkä vuoksi kroonisissa nykimishäiriöissä tai niistä vaikeimmassa, Touretten oireyhtymässä, voidaan käyttää tätä lääkettä. Jos lisääntyvä nykiminen muuttuu haittaavaksi, on aihetta pienentää annosta ja siirtyä atomoksetiiniin tai klonidiiniin. Lisääntyneiden tic-oireiden hoitamiseksi myös klonidiinia voidaan käyttää yksin tai yhdessä metyylifenidaatin kanssa. Erityisluvalla saatava guanfasiini tehoaa ADHD:hen ja tic-oireisiin.

Trisyklisten depressiolääkkeiden kuten imipramiinin ja nortriptyliinin on todettu lieventävän tarkkaavuushäiriön oireita. Noradrenergiset venlafaksiini ja bupropioni on myös todettu hyödyllisiksi.

Aikaisemmin suositeltiin lääketaukoja normaalin kasvun takaamiseksi. Pitkäaikaisissa seurantatutkimuksissa ei kuitenkaan ole tullut esiin viitteitä kasvun oleellisesta hidastumisesta.


Jyrki Korkeila (2005). Tarkkaavuushäiriö aikuisiässä. Duodecim 123:215-22.
Pertti Rintahaka (2007). Nuorten neuropsykiatriset häiriö - ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja unihäiriöt. Duodecim 123:215-22.

        Persoonallisuuden muokkaaminen
　
Siinä missä teknologialla voidaan vähitellen ryhtyä muokkaamaan inhimillistä suorituskykyä, mahdollistaa se myös jonkin huomattavasti syvällisemmän muuttamisen - ihmisen oman persoonan. Mm. luottavaisuutta ja onnellisuutta samoin kuin muistojaan on mahdollista muokata lääkkeiden avulla.
　
Persoonallisuuden keinotekoista muokkaamista vastustetaan usein autenttisuudella. Ajatellaan, että esim. persoonallisuutta muuttavat lääkkeet etäännyttävät meitä "todellisesta itsestämme", ja tuovat tilalle keinotekoisen tai jopa valheellisen persoonan. Ajatus "todellisesta minästä" on kuitenkin jossain määrin illuusio. Persoonallisuuteemme vaikuttavat monet seikat, ja aivomme ovat jatkuvassa muutoksessa. Aivokemiaamme vaikuttaa mm. saamamme auringonvalon määrä, syömämme ruuan koostumus ja ympäristömme meluisuus. Kun harjoittelemme uusia taitoja tai opettelemme uusia tapoja tai käytösmalleja, on sekin aivojemme rakenteen muutosta - ja aivojemme rakennetta muuttavat myös kaikki ne kokemukset, joita kohtaamme päivittäin. Jos menneisyytemme olisi ollut erilainen, olisi meistä voinut tulla hyvin erilaisia ihmisiä.
　
Ajatus muuttumattomasta, "todellisesta" minästä on muutenkin kyseenalainen. Meillä on todennäköisesti vähän erilainen minäkäsitys töissä ja kotona, onnellisena ja masentuneena. Minuutemme muuttuvat sen mukaan, millaisessa ympäristössä olemme ja mitä koemme. "Todellisen minän" suojaamisen sijaan on mielekkäämpää antaa ihmisten muuttaa olemustaan sellaiseksi, jollainen kukin haluaisi olla ja jonka kokee aidoimmaksi.
　
Oksitosiini on synnytyksen yhteydessä erittyvä ja mm. rintaruokintaan osallistuva hormoni, joka toimii lisäksi myös aivojen välittäjäaineena. Sitä esiintyy sekä miehillä että naisilla, ja se on useissa tutkimuksissa liitetty luottamukseen ja sitoutumiseen. Yksilöt, joiden oksitosiinitasot ovat korkeampia, ovat pääsääntöisesti muita luottavaisempia, ja ryhmät, joille annetaan sumutemuodossa ylimääräistä oksitosiinia, päätyvät verrokkiryhmiä enemmän luottamaan muihin. Vaikuttaa siltä, että oksitosiini on oleellinen osa sitoutumis- ja ystävyyssuhteiden muodostumista. Ihmiset voisivat sen avulla helpottaa kykyään sitoutua toisiin, tai itseään yliluottavaisina pitävät voisivat halutessaan koettaa käyttää sen pitoisuuksia vähentäviä lääkkeitä.
　
SSRI:tä nauttivat ihmiset, joilla ei ole varsinaista psyykensairautta, raportoivat, että tuntemukset kuten surullisuus ja vihaisuus eivät katoa, vaan heikkenevät, kuten myös taipumus jäädä murehtimaan niitä. He pystyvät paremmin hyväksymään vastaantulevat takaiskut ja olemaan hautomatta pieniä vastoinkäymisiä. Menetys, pettymys ja torjutuksi tuleminen ovat yhä kivuliaita, mutta eivät yhtä vahvasti eivätkä yhtä pitkään, ja niiden kanssa voi pärjätä pienemmällä mielenrauhan järkkymisellä. Herkkyys vähenee myös, samoin kuin pakkomielteisyys, kompulsiivisuus ja levottomuus, samalla kun itsetunto ja itsevarmuus voimistuvat. Myös pelko vähenee, ja yksilö pystyy paremmin kokemaan nautintoa ja hyväksymään riskejä. Henkinen ketteryys, energia, uni ja ruokahalu käyvät säännöllisemmiksi. Ja mieliala paranee. Ihmiset tuntevat olonsa paremmiksi.
　
Mikäli pienellä osalla ihmisistä on synnynnäinen taipumus välttää kaikenlainen vakava masennus, vaikuttaisi äärimmäisen epäoikeudenmukaiselta jos muillekin ei annettaisi mahdollisuutta samaan.

Mikäli lääkkeiden sivuvaikutuksia saataisiin kuriin, tai jos kehitettäisiin vastaavia turvallisempia lääkkeitä, olisi niiden tuominen koko väestön saataviin harkitsemisen arvoinen seikka. Tällä ei vain vähennettäisi ihmisten alttiutta sairastua masennukseen, vaan tehtäisiin myös ihmisistä yleisesti ottaen onnellisempia.
　
"Mikä ei tapa, vahvistaa" ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa - vastoinkäymiset saattavat vahvistaa, mutta ne saattavat myös jättää pysyviä, koko elämän kestäviä rampauttavia arpia. Epäonnistuneet haasteet voivat jättää jälkeensä syyllisyyden, yksinäisyyden ja ahdistuksen, jotka voivat pahimmillaan ajaa yksilön itsemurhaan. Kokemuksen ei tarvitse olla traaginen ja vaikea, jotta siitä voisi kasvaa ihmisenä.
　
Ollaan myös kehittämässä teknologiaa, jonka avulla voi olla mahdollista muokata muistoja - poistaa niitä tai mahdollisesti jopa lisätä kokonaan uusia. Kun muisto talletetaan ensimmäisen kerran pitkäkestoiseen muistiin, tapahtuu konsolidaatioksi kutsuttu prosessi, jossa muistijäljestä tehdään vakaampi. Kun se myöhemmin tulee uudelleen mieleen, tapahtuu uudelleenkonsolidaatiota - muistijäljen muokkaamista ja tallettamista uudelleen, muokatussa muodossa. Uudelleenkonsolidaatiovaiheessa on mahdollista vaikuttaa muiston voimakkuuteen. Rotilla tehdyissä kokeissa on osoitettu, että muistoa on tällöin mahdollista joko vahvistaa tai heikentää. Konsolidaatiota estävät lääkkeet aiheuttivat muiston katoamisen samalla tapaa kuin jos ne olisi annettu alkuperäisen oppimistapahtuman aikaan. Konsolidaatiota vahvistavat hoidot vastaavasti paransivat muiston säilymistä riippumatta siitä, annettiinko ne alkuperäisen oppimisen vai rekonsolidaation yhteydessä. Muistot ovat herkässä tilassa aina kun ne uudelleenaktivoidaan, alttiita vahvistamiselle tai heikentämiselle.
　
Mahdollisuus valikoivasti heikentää tai vahvistaa tietynlaistia muistoja voi auttaa ihmisiä uudelleenrakentamaan minäkuvansa sellaiseksi, kuin millaisen he sen haluavat olevan. Teoriassa ihminen, joka olisi lapsuudessaan kokenut joutuneensa muiden jalkoihin ja jonka minäkuvaan kuuluisi oleminen"nokkimajärjestyksen pohjalla", voisi purkaa itsevarmuuttaan heikentäviä assosiaatioita ja saada enemmän itseluottamusta.
　
Ihmismielen potentiaalia ei tule rajoittaa. Mitä paremmin lääkeaineita saadaan kohdistettua, sen laajemmaksi käy mahdollisesti muokattavien luonteenpiirteiden kirjo. Persoonallisuutta muokkaavat lääkkeet avaavat meille tien todella olla sitä, mitä haluamme olla.
　
Kukin voi itse valita, mitä persoonallisuuttaan muokkaavia teknologioita haluaa käyttää, mutta kukin antakoon myös muille mahdollisuuden itse valita, mihin omat rajansa vetää. Kognitiivinen vapaus tarkoittaa, että ihmisellä on itsemääräämisoikeus omasta mielestään. Yksilöillä, ei valtiolla tai teollisuudella, on oltava oikeus päättää miten muuttaa ajatusprosessejaan tai muuttaako niitä lainkaan. Kognitiivinen vapaus on jokaisen ihmisen perustavanlaatuinen oikeus itsenäiseen ajatteluun, koko mielensä kirjon hyödyntämiseen, ja aivokemiansa autonomiaan. Yksilön keho on hänen omansa, ja vain hänellä tulisi olla oikeus päättää mitä sille tehdä.


Kaj Sotala: Kehittyvä ihmiskunta

            Suorituskyvyn muokkaaminen

Kaikista yrityksistä huolimatta ei ihmisillä ole samantasoisia mahdollisuuksia elämässä pärjäämiseen. Osa ihmisistä suoriutuu luonnostaan muita helpommin asioista, jotka vaativat muilta pitkällistä työtä, osa taas on onnellisempia kuin muut. Eikö ole epäoikeudenmukaista, että osittain synnynnäiset tekijät saattavat määrätä loppuelämän? Oikeus muuttaa itseään haluamaansa suuntaan olisi kaikille kuuluva itsestäänselvä oikeus, ja nykyään onkin mahdollista muokata muun muassa omaa suorituskykyään lääkkeiden avulla.
　
　
Suorituskykyä voidaan tehostaa esim. Ritalin-lääkkeen avulla. Aivojen kemiallinen muokkaaminen ei loppujen lopuksi ole niin radikaali ajatus, kuin miltä ehkä kuulostaa. Nikotiinin nauttiminen vaikuttaa muistiin ja huomiokykyyn, siinä missä kofeiinia on jo pitkään käytetty vireystilan nostamiseen. Lisäksi suorituskykyä on tehostettu muillakin keinoilla. Koulun yksi tarkoitus on tehostaa lasten luontaisia kognitiivisia kykyjä, ja äideille annetaan yleisesti neuvoja, jotka on suunnattu lasten henkisten kykyjen "tehostamiseen" - esimerkiksi suosituksia olla tupakoimatta tai nauttimatta alkoholia raskausaikana. Sen sijaan, että opettelisimme muistamaan kaiken tiedon, laitamme sen ylös kirjoihin. Sen sijaan, että hyväksyisimme olevamme huononäköisiä, hankimme silmälaseja ja laserleikkauksia. Uudet keinot eivät ole sen erikoisempia. Suorituskyvyn tehostamista lääkkeiden avulla ei siis liene syytä kieltää. Useat arvostetut tutkijat ovat sitä mieltä, että henkisesti täysivaltaisilla aikuisilla tulisi olla mahdollisuus parantaa kognitiivista suoriutumistaan lääkkeiden avulla.


Kaj Sotala: Kehittyvä ihmiskunta

                                     Onko meillä sielua?

Jotkut uskovat, että mieli on ei-fysikaalista sielun ainetta. Kuitenkin valtaosa todisteista viittaa siihen, että aivot tuntevat ja ajattelevat, ei niinkään jokin ei-fysikaalinen asia. Tämä tarkoittaa, ettei ole sielua. Nykykäsityksen mukaan kaikilla psyykkisillä kokemuksilla on aivoissa neurologinen vastine. Ihmisen päätökset ja suunnitelmat sekä hänen persoonallisuuden piirteensä, mielialansa ja temperamenttinsa perustuvat hermoratoihin ja neurokemiaan.

Jos mieli on sielun ainetta, mielellä mentaalisena substanssina ei ole minkäänlaisia fysikaalisia ominaisuuksia. Aivoilla fysikaalisena substanssina taas ei ole minkäänlaisia mielen ominaisuuksia. Miten kaksi täysin erilaista substanssia vuorovaikuttavat? Miten keho saa jonkin tapahtuman aikaan sielussa ja päinvastoin, ja miten toinen aine viestii toisen aineen kanssa? Miten esim. aivovaurio aiheuttaa oireita ajattelussa, kielessä, mieleen palauttamisessa, muistelussa ja tietoisuudessa (mielen oireita), jos aivovaurio on fysikaalinen ilmiö ja mielen oireet sielun ilmiö?

Mielen-kehon ongelma tarkoittaa, miten nämä aineet vuorovaikuttavat ja miten ne vaikuttavat toisiinsa, jos niillä ei ole minkäänlaisia yhteisiä ominaisuuksia. Mielen-kehon ongelma ilmaantuu vain, jos mieli on ei-fysikaalinen ja keho fysikaalinen. Toisaalta, jos mieli on fysikaalista aivojen toimintaa, niin tämä ongelma katoaa.

Jos ei-fysikaalisen mielen ja fysikaalisen kehon vuorovaikutus on olemassa, siitä pitää olla jonkinlaisia todisteita. Niitä ei ole ilmaantunut.

Fysiikan lait sellaisina kuin ne nyt tunnemme sisältävät materian ja energian säilymislain: Ainoa tapa vaikuttaa materiaan tai energiaan on vaikuttaa siihen toisella materialla tai energialla. Joten jos mieli vaikuttaa aivojen materiaan tai energiaan, mielen täytyy olla itsekin koostunut materiasta tai energiasta. Vuorovaikutus, jossa ei-fysikaalinen mielen tapahtuma aiheuttaa jonkin fysikaalisen vaikutuksen esimerkiksi hermosolujen käyttäytymisessä, rikkoo materian ja energian säilymislakia.

Kognitiivisten kykyjen rappeutuminen erilaisissa dementioissa, esim. Alzheimerin taudissa, liittyy hermosolujen rappeutumiseen. Tiettyjen toimintojen, esim. pelon tunteen tai liikkeen näkemisen menetykset liittyvät täsmällisten aivojen rakenteiden vikoihin. Millainen on Alzheimerin taudin sieluun perustuva teoria? Sen kannattajat eivät ole sellaista esittäneet.

Split-brain (halkaistut aivot) -potilailla on niin paha epilepsia, että heiltä on katkaistu aivoista aivopuoliskoja yhdistävä aivokurkiainen, jolloin epilepsiakohtaus ei pääse leviämään aivopuoliskosta toiseen, joten ainakin toinen aivopuolisko säästyy. Split-brain-potilailla aivojen halkaiseminen halkaisee myös mielen. Kummallakin aivopuoliskolla on oma tietoisuutensa. Kummallakin aivopuoliskolla on myös oma tahtonsa, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään. Esim.erään split-brain-potilaan oikea käsi tarttui sanomalehteen ja hän alkoi lukea. Vasen käsi tarttui lehteen ja heitti sen lattialle. Oikea käsi nosti sen jälleen ylös ja hän jatkoi lukemista, mutta vasen käsi sieppasi lehden ja pudotti sen lattialle.

Mentaalinen elämä on aivotoimintaa. Jos mentaalinen elämä on toimintaa jossakin ei-fysikaalisessa aineessa, jolla ei ole minkäänlaisia fysikaalisia ominaisuuksia, miksi aivojen halkaiseminen halkaisee mielen?

Yleisemmin näyttää siltä, että sieluun perustuvien aivojen vuorovaikutusten olemassaolon ja ominaisuuksien paljastamisessa ei ole edistytty. Kilpaileva hypoteesi, jonka mukaan mielen ilmiöt ovat aivojen ilmiöitä, on todisteiden suhteen täysin erilaisessa tilassa. Sillä on todella rikas ja laajeneva kuvaus.

Mielen toiminta on fysikaalista aivotoimintaa. Se on tutkittavissa tieteellisin menetelmin.
　

Churchland, 2002: Neurofilosofia
Kalat, 2001: Biological Psychology

 Unettomuus

12 faktaa unettomuudesta:

1. 100 vuotta sitten ihmiset nukkuivat noin 1,5 tuntia enemmän kuin nykyään.

2. 50 %:lla ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa unettomuutta.

3. Noin 42 % työvoimasta kärsii noin tunnin univajeesta yössä, noin 15 % kahden tunnin univajeesta. Yhteiskunnassa on kollektiivinen univaje. Vapaapäivinä nukutaan pidempään.

4. Unen puute aiheuttaa diabetestä, sydänkohtauksia, liikalihavuutta ja masennusta, heikentää vastustuskykyä sekä saattaa johtaa kuolemaan.

     Keho tulkitsee univajeen stressiksi. Stressiin reagoiva järjestelmä estää

     insuliinin tuotantoa.

     Krooninen univaje johtaa myös greliinihormonin eritykseen, mikä stimuloi

     ruokahalua. Kylläisyyden  tunteen aikaansaava leptiini sen sijaan vähenee.

5. Unen puute vaikuttaa erittäin alentavasti suorituskykyyn. Väsyneenä tapahtuu 10 kertaa enemmän virheitä. Huomiokyky huononee: on vaikeus keskittyä ja asioita jää huomaamatta. Kognitiiviset toiminnot hidastuvat: ei pysty ajattelemaan yhtä nopeasti ja tarkasti.

6. Ihmiset eroavat toisistaan dramaattisesti reaktioissaan univajeeseen. Joillekin pienikin univaje on hyvin suuri haitta.

7. Väsymys aiheuttaa 1/3 työpaikkaonnettomuuksista.

8. 100 tuntista työviikkoa tehneistä apulaislääkäreistä 1/5 teki väsymyksen takia potilasta vahingoittaneen virheen, 1/20 kuolemaan johtaneen virheen.

9. Väsyneenä ajaminen aiheuttaa ¼ liikenneonnettomuuksista.

10. Englannissa tapahtui väsymyksen takia suuronnettomuus 28.2.2001. Auto suistui junaradalle, juna tuli, törmäsi autoon ja osa vaunuista suistui viereiselle radalle. Viereiseltä radalta tuli toinen juna ja törmäsi ensimmäiseen junaan. 10 ihmistä kuoli ja 76 loukkaantui. Autoa ajanut mies ehti ulos autosta ennen törmäystä. Mies selitti, että autoon tuli mekaaninen vika, mutta renkaanjäljistä nähtiin, että auton ulosajokulma sopi rattiin nukahtamiseen ja miehellä oli myös ollut netti päällä yöllä. Mies sai 5 vuotta vankeutta.

11. Väsyneenä ajaessa ihmisellä voi olla useiden sekuntien pituisia mikrounia.

12. Kun on paljon univajetta, unia ruvetaan näkemään valvetilassa.

Prisma, 2009: Väsymys tappaa, osat 1 ja 2

              
 
      Serotoniinivaje tekee itkupillin


Jos sentimentaalinen elokuva saa sinut itkemään, mutta kumppaniasi ei, syy voi olla erilaisissa serotoniinitasoissa. Tuore tutkimus osoittaa, että alhaiset serotoniinitasot ovat yhteydessä ihmisten itkuherkkyyteen.

Hollantilaisessa tutkimuksessa itkemisen neurobiologiaa tutkittiin näyttämällä koehenkilöille liikuttavia elokuvia. Ennen elokuvaa osa koehenkilöistä sai mielialalääkettä, joka väliaikaisesti lisää serotoniinin määrää aivoissa, tai lumelääkettä. Seuraavana päivänä koe toistettiin, mutta nyt mielialalääkettä saaneet saivat plaseboa ja päinvastoin.

Tutkimusta johtaneen Frederick van der Weenin mukaan tulokset osoittivat johdonmukaisesti, että serotoniinitason nousu vähensi itkuherkkyyttä. Tutkimus on ensimmäinen, jossa serotoniini on yhdistetty itkemiseen.

Tutkimuksella pyritään valottamaan serotoniinin vaikutusta tunne-elämään. Vaikka serotoniinin määrän lisääntyminen ehkäisee tehokkaasti masennusta, se leikkaa myös positiivisista tunteista terävimmän kärjen pois. Serotoniiniin yhdistetyt ongelmat seksuaalisuudessa ja orgasmin saamisessa ovat mahdollisesti osa tätä yleistä tunne-elämän tylsistymistä.

Tutkimuksessa on huomionarvoista se, että serotoniinin vaikutus itkemiseen tuli esiin yhden ainoan annoksen jälkeen. Normaalisti serotoniinin vaikutus mielialaan kehittyy vasta viikkojen päästä, eivätkä koehenkilöt havainneet mitään muutosta mielialassaan.

Serotoniinin ja noradrenaliinin vajaus heikentää makuaistia

Lucy Donaldsonin johtaman tutkimuksen mukaan depressio heikentää makuaistia. Masentuneiden makuaistin heikentyminen voi johtua serotoniinin ja noradrenaliinin vähäisyydestä. Näitä kemikaaleja on sekä aivoissa, missä ne säätelevät mielialaa, että kielen makusilmuissa.

Tutkimuksessa terveille koehenkilöille annettiin serotoniini- ja noradrenaliinitasoa nostavia mielialalääkkeitä. Makuaisti herkistyi huomattavasti: serotoniinilääke tehosti makean ja karvaan ja noradrenaliinilääke karvaan ja happaman maun aistimista.

Tutkijoiden mukaan voi olla mahdollista kehittää makutesti, jolla määritetään, mikä lääke sopii masennuspotilaalle parhaiten.

Tiedän pari ihmistä, joista toinen ei siedä makeita ruokia ja toinen ei hyvin happamia ruokia. Voisikohan ensimmäisellä olla serotoniinia liian vähän ja toisella noradrenaliinia liian vähän, jolloin makeat ja happamat ruuat maistuisivat erilaisilta. Molemmilla henkilöillä on myös oireita, joihin tiedetään liittyvän serotoniinin tai noradrenaliinin vajaus, esim. makeaa sietämättömällä henkilöllä on aggressiivisuutta, ja aggressiivisuuden tiedetään olevan yhteydessä serotoniinin vajaukseen. Näiden välittäjäaineiden vajaushan ei aiheuta kaikilla ihmisillä masennusta, vaan osa saa muita oireita.


Tieteenkuvalehti 12/2007