Älykästä ruokaa
Ruualla on yhteys mentaalisiin toimintoihin. Sillä, mitä syömme, on vaikutusta muun muassa älykkyyteen, muistiin, mielialaan ja uneen. Ajattelutyössä tietyt aivosolut vapauttavat välittäjäaineita, viestiä vieviä kemikaaleja soluihin kommunikoimaan toistensa kanssa. Ihmiset, joilla on aivoissa korkea määrättyjen välittäjäaineiden taso, osoittavat korkeaa muistamiskykyä. Myös ravinto vaikuttaa näihin välittäjäaineisiin. Ei ole siis yhdentekevää, mitä syömme.
Tutkimusten perusteella on päätelty, että lesitiini on eräs superravinto, joka auttaa muistamisessa. Lesitiini on koliinin pääravintoaine. Elimistö tuottaa itse koliinia ja muuttaa sen asetyylikoliiniksi. Asetyylikoliini edistää hermoimpulssien kulkua. Oppimiselle tärkeän asetyylikoliinin määrä aivoissa on riippuvaista siitä, kuinka koliinirikasta ruokaa syömme. Lesitiiniä saa parhaiten soijapavuista, maissista, kalasta, kananmunankeltuaisesta ja maksasta. Parasta on tyydyttämätön lesitiini, jota saa rakeina ja kapseleina. Tehokkain lesitiinituote on lesitiini, joka sisältää fosfatidylseriiniä. Suomessa fosfatidylseriiniä saa nimellä Fosfoser Memory apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Lesitiini alentaa myös kolesterolia. Koliini vaikuttaa muistiin 1 ½ tunnissa ja kestää 4-5 tuntia. Tenttiin voi valmistautua ottamalla koliinia riittävän aikaisin ennen tenttiä. Myös Alzheimerin potilailla lesitiini on parantanut muistia merkittävästi.
Toisena ryhmänä aivojen voimaravintona toimii juusto, maito, kananmuna ja liha. Ne kaikki sisältävät aminohappo L-fenyyliamiinia. Aivot käyttävät sitä tärkeiden kemikaalien tuottamiseen. Eräs niistä on noradrenaliini, jolla on merkittävä asema oppimisessa, muistamisessa ja keskittymisessä. L-fenyyliamiini on raaka-aina, jota elimistö käyttää katekoliamiinien tuottamiseen. Katekoliamiineilla kirjoittaja tarkoittaa dopamiinia, noradrenaliinia ja adrenaliinia. Katekoliamiinit ovat puolestaan olennaisen tärkeitä hermoimpulssien välittymisessä. Ainetta on käytetty älykkyyden korottamiseen, ja sen on todettu lisäävän motivaatiota, valppautta ja optimistisuutta. L-fenyyliamiinia saa proteiinipitoisista ruuista tai valmisteina luontaistuotekaupoista. Sitä on käytetty hyvin tuloksin antidepressanttina masennuksen hoitoon.
Varsinainen korkeaoktaaninen polttoaine aivoille on aminohappo, jota kutsutaan L-glutamiiniksi. Se on osoittautunut varsinaiseksi aivojen voiteluöljyksi, jota kulkeutuu aivoihin nopeasti ja helposti. Aivot käyttävät runsaasti glukoosia (sokeria) ja L-glutamiinia. Monissa kokeissa L-glutamiinilla on voitu nostaa älykkyyttä henkisesti jälkeen jääneillä lapsilla. L-glutamiinia on muun muassa soijapavuissa ja kokojyväviljavehnässä.
Eräät vitamiinit ja hivenaineet ovat tärkeitä aivojen saamisessa optimaalisiin oppimissuorituksiin. Mineraaleista sinkin, magnesiumin ja raudan tasapaino on olennaista. Sinkki ja magnesium ehkäisevät hermojärjestelmän loppuun palamista. Kalsiumillakin on tärkeä tehtävä muistijäljen syntymisessä. Vitamiinien A, B, C väitetään auttavan abstraktista ajattelua. C-vitamiinia pidetään tärkeänä huippusuorituksiin pyrkiville. E-vitamiini toimii tärkeänä antioksidanttina.
Muistia ja oppimista ohjaavat välittäjäaineet ja proteiinit, joiden tuotantoa säätelevät myös geenit, joita muokkaamalla voidaan vaikuttaa oppimiskykyyn. Hiirillä tehdyissä kokeissa on voitu osoittaa, että geenimanipulaatio oppimisen edistämiseksi ja muistin parantamiseksi on periaatteessa mahdollista. Muistia ja oppimista säätelee pääosin yksi geeni, joka on nimetty hiirillä NR2B-geeniksi. Koeolosuhteissa hiirten NR2B-geeni on saatu geenitekniikan keinoin tuottamaan huomattavasti enemmän kuin normaalisti proteiinia, joka on edistänyt hiirten muistamista ja oppimista. Tulokset ovat erittäin lupaavia, mutta alan tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, että yhtä geeniä muuntelemalla voitaisiin ilman sivuvaikutuksia säädellä ihmisen muistia. Seuraava vaihe voi kuitenkin olla, että ihmisillä Alzheimerin tautiin ja muihin dementian muotoihin voidaan saada apua geenimuuntelun avulla.
Lähde: Älykästä ruokaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muisti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muisti. Näytä kaikki tekstit
11.12.2012
Tunnisteet:
fenyyliamiini,
glutamiini,
koliini,
lesitiini,
muisti,
ravinto,
älykkyys
11.10.2012
Hyvä seksi - parempi vointi
"Hyvät unet
Miksi laskisit lampaita, kun voit laskea orgasmeja! Amerikkalaistutkimuksessa, johon osallistui hiukan alle 2 000 naista, miltei kolmasosa eli 32 % vastasi masturboineensa viimeksi kuluneiden 3 kuukauden aikana saadakseen paremmin unen päästä kiinni.
Auttaako seksi todellakin nukahtamaan? Seksologi Beverly Whipple toteaa, että orgasmi kiihdyttää oksitosiinin ja endorfiinin tuotantoa. Whipplen mukaan nämä mielihyvähormoneiksi kutsutut aineet auttavat myös unensaannissa.
Hyvästit stressille
Onko huomenna töissä tiukkaa vääntöä, kiivaita kokouksia, päätöksentekoa, kiirettä? Yksi parhaita tapoja valmistautua haasteelliseen huomiseen on hyvä rakastelu!
Tiedejulkaisu Biological Psychology kertoi vuonna 2006 tehdystä tutkimuksesta, jossa koehenkilöitä pyydettiin pitämään esitelmä hankalan yleisön edessä sekä suoriutumaan suullisista matematiikkatehtävistä.
Niillä koeryhmän edustajilla, jotka olivat viimeksi kuluneiden 2 viikon aikana olleet yhdynnässä, oli huomattavasti pienemmät stressiarvot koko kokeen ajan, lisäksi he toipuivat haastavasta tilanteesta nopeammin kuin muut koehenkilöt.
Muisti paranee
Petipuuhilla sanotaan olevan myös aivokapasiteettia parantava vaikutus. Vuonna 2010 yhdysvaltalaisessa Princetonin yliopistossa tehty eläinkoe osoitti, että seksuaalisesti kaikkein aktiivisimpien koe-eläinten aivojen hippokampuksen neuronimäärä kasvoi. Neuronit välittävät aivoissa hermoimpulsseja, ja useat muistiin liittyvät toiminnot sijaitsevat nimenomaan hippokampuksen alueella.
Eläimillä, joilla oli vähemmän tai ei lainkaan seksuaalista toimintaa, havaittiin huomattavasti vähemmän aivosolujen välistä liikennettä.
Miellyttävä tapa taistella rintasyöpää vastaan
Naisilla, jotka harrastavat seksiä erittäin harvoin tai ei lainkaan, on kolminkertainen rintasyöpäriski verrattuna enemmän sekstaaviin kanssasisariinsa. Näin väittää Journal of Clinical Epidemiology -tiedelehdessä julkaistu ranskalaistutkimus. Tätä perustellaan muutamalla teorialla, joista yhden mukaan sperma sisältäisi vasta-aineita, jotka kulkeutuvat naisen elimistöön emättimen seinämän läpi. Toisen teorian mukaan mm. mielihyvähormoni oksitosiini, jota erittyy, kun ihminen kiihottuu seksuaalisesti, vaikuttaisi syöpää ehkäisevästi.
Kivun lievittäjä
Ensi kerralla, kun päätäsi särkee, älä kieltäydykään seksistä, vaan antaudu ilolla vaakamambon vietäväksi! Emättimen seinämien ja klitoriksen stimulointi voi jopa puolittaa kivun kokemukset. Näin väittää professori Barry Komisariukin johdolla newjerseyläisessä Rutgers Universityssä tehty tutkimus. Muissa alan tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että seksillä olisi migreeniä ja ristiselän kipuja lievittävä vaikutus.
Mistä tämä voi johtua? Tutkimusten mukaan kiihottuminen ja etenkin orgasmi edistävät mielihyvähormoni oksitosiinin erittymistä aivojen kipukeskukseen.
Pysy hoikkana
Voisiko nälän vaimentaa seksillä?
Saksalaisen tutkimuksen mukaan naisilla, jotka harrastavat paljon seksiä, on hoikempi lantio ja kapeampi uuma kuin niillä, jotka peuhaavat harvemmin lakanoiden välissä. "Kehon kohonneella rasvaprosentilla katsotaan olevan yhteyttä aivojen dopamiinipitoisuuden alentumiseen. Tämä saattaa vähentää seksihalukkuutta ja rakastelukykyä", toteaa tutkija Stuart Brody.
Tähän ei voi todeta muuta kuin että kunnon rakastelu polttaa vähimmilläänkin 50 kilokaloria! Ei hullumpaa!
Rakas, minä nuorrun
Seksin sanotaan voivan suorastaan kääntää kelloa - tai almanakkaa - taaksepäin. Scotland's Royal Edinburgh Hospitalissa tehdyssä tutkimuksessa ryhmä arvioitsijoita koetti arvata 3500 henkilön ikää. Kävi ilmi, että osaa tutkittavista luultiin säännönmukaisesti 7-12 vuotta ikäänsä nuoremmiksi - ja tämä nimenomainen ryhmä harrasti seksiä keskimäärin 3 kertaa viikossa. Tämän lisäksi näiden henkilöiden seksiaktit olivat kestoltaan jopa kolminkertaisia keskivertoon nähden. Seksillä saattaa olla stressiä vähentäviä vaikutuksia, ja se voi myös parantaa unen laatua - ja nämä seikat yhdessä todennäköisesti myös hidastavat ulkoista ikääntymistä. Ainoastaan runsaalla ja säännöllisellä liikunnalla katsottiin olevan vastaavanlainen nuorentava vaikutus."
Tunnisteet:
dopamiini,
endorfiini,
endorfiinit,
hippokampus,
ikä,
kipu,
migreeni,
muisti,
oksitosiini,
painonhallinta,
rintasyöpä,
seksi,
stressi,
uni
10.8.2011
Masennus ei vie nuoren aikuisen kognitiivisia kykyjä
"Masennus, ahdistuneisuushäiriö tai työuupumus eivät näytä jättävän merkittävää jälkeä nuoren aikuisen kognitiiviseen toimintakykyyn.
Tutkimuksessa selvitettiin 28-40-vuotiaiden masennusta, ahdistuneisuushäiriötä tai työuupumusta kokevien nuorten aikuisten kognitiivista toimintakykyä suhteessa terveeseen verrokkiryhmään. Tutkimus osoitti, ettei ryhmien välillä esiintynyt merkittäviä eroja kognitiivisissa toiminnoissa, kuten muistissa.
Sen sijaan tutkimuksessa ilmeni, että hoitoon hakeutuminen masennuksessa oli yhteydessä kognitiivisiin vaikeuksiin. Vaikeudet saattavat liittyä lisääntyneeseen yleiseen psyykkiseen pahoinvointiin. Myös varhainen masennuksen sairastumisikä oli yhteydessä suurempiin vaikeuksiin toiminnanohjausta vaativassa tehtävissä. Tämä saattaa olla merkki siitä, että nuoremmalla iällä alkanut masennus on myöhemmällä iällä alkanutta masennusta vaikeampaa. Ahdistuneisuushäiriössä kognitiiviset vaikeudet näyttävät liittyvän sairauden vaikeampaan muotoon.
Kognitiiviset häiriöt saattavat heikentää psyykkistä jaksamista ja heijastua esim. opiskelua ja perheen perustamista koskeviin päätöksiin. Siten niiden seurauksilla on myös inhimillistä ja taloudellista merkitystä.
Toistuva masennus voi lisäksi iän myötä liittyä vaikeutuneisiin kognitiivisiin häiriöihin. Masennuksen hyvällä hoidolla voitaisiin siis ylläpitää myös kognitiivisen toimintakyvyn hyvää säilymistä."
Psykologi-lehti 8/2010
"Masennus, ahdistuneisuushäiriö tai työuupumus eivät näytä jättävän merkittävää jälkeä nuoren aikuisen kognitiiviseen toimintakykyyn.
Tutkimuksessa selvitettiin 28-40-vuotiaiden masennusta, ahdistuneisuushäiriötä tai työuupumusta kokevien nuorten aikuisten kognitiivista toimintakykyä suhteessa terveeseen verrokkiryhmään. Tutkimus osoitti, ettei ryhmien välillä esiintynyt merkittäviä eroja kognitiivisissa toiminnoissa, kuten muistissa.
Sen sijaan tutkimuksessa ilmeni, että hoitoon hakeutuminen masennuksessa oli yhteydessä kognitiivisiin vaikeuksiin. Vaikeudet saattavat liittyä lisääntyneeseen yleiseen psyykkiseen pahoinvointiin. Myös varhainen masennuksen sairastumisikä oli yhteydessä suurempiin vaikeuksiin toiminnanohjausta vaativassa tehtävissä. Tämä saattaa olla merkki siitä, että nuoremmalla iällä alkanut masennus on myöhemmällä iällä alkanutta masennusta vaikeampaa. Ahdistuneisuushäiriössä kognitiiviset vaikeudet näyttävät liittyvän sairauden vaikeampaan muotoon.
Kognitiiviset häiriöt saattavat heikentää psyykkistä jaksamista ja heijastua esim. opiskelua ja perheen perustamista koskeviin päätöksiin. Siten niiden seurauksilla on myös inhimillistä ja taloudellista merkitystä.
Toistuva masennus voi lisäksi iän myötä liittyä vaikeutuneisiin kognitiivisiin häiriöihin. Masennuksen hyvällä hoidolla voitaisiin siis ylläpitää myös kognitiivisen toimintakyvyn hyvää säilymistä."
Psykologi-lehti 8/2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
