10.10.2011

                           Unilääkkeet

"Yhteistä unilääkkeille on perinteisesti ollut niiden vaikutusten välittyminen tavalla tai toisella GABA-järjestelmän (Gamma-Aminobutyric-Acid, gamma-aminovoihappo) kautta. Nykyisin suurin osa unilääkkeistä on bentsodiatsepiineja tai niiden tavoin vaikuttavia niin sanottuja Z-lääkkeitä. Z-lääkkeet ovat saaneet nimensä englanninkielisten geneeristen nimiensä (zopiclone, zalepone ja zolpidem) alkukirjaimista. Suomeksi nämä ovat tsopikloni, tsaleponi ja tsolpideemi. Aikoinaan herkästi myrkytyskuolemia aiheuttaneet barbituraatit ovat käytössä enää vain anestesia-aineina. Kaikki bentsodiatsepiinit vähentävät muun muassa ahdistusta, alentavat vireystilaa, rentouttavat lihaksia, nostavat kouristuskynnystä ja heikentävät muistia.
 
Barbituraatit, ja suurina määrinä alkoholi, kykenevät toimimaan myös ilman elimistön omaa GABA:a, mistä johtuu se, että niiden yliannos voi johtaa hengityslaman seurauksena kuolemaan. Tällä hetkellä myynnissä olevista unilääkkeistä kaikki tarvitsevat tehotakseen myös elimistön oman GABA:n läsnäoloa, minkä vuoksi ne eivät aiheuta niin helposti hengityksen lamaantumista.
 
GABA-järjestelmälle on ominaista pyrkimys nopeasti mukautua vallitseviin olosuhteisiin. Tämän takia siihen vaikuttavien lääkkeiden sietokyky eli toleranssi kasvaa helposti. Toleranssilla tarkoitetaan sitä, että saman vaikutuksen aikaansaamiseksi tarvitaan ajan myötä aina suurempi ja suurempi annos. Lääkeainetoleranssin kehittymiseen vaikuttaa muun muassa se, kuinka suuren osan vuorokautta lääkettä on elimistössä. Etenkin jos GABA-järjestelmään vaikuttavaa lääkettä on elimistössä vuorokauden ympäri, tulkitsee järjestelmä sen helposti uudeksi nollatilaksi ja säätää omaa aktiivisuuttaan siten, että jatkuvasti vallitseva lääkeainepitoisuus ei enää aiheutakaan vastetta, vaan tarvitaan lisäannos. GABA-järjestelmän toiminnalle on myös ominaista se, että jos lääkkeen pitoisuus sitten äkillisesti laskee tätä uutta nollatilaa pienemmäksi, voi järjestelmän toiminta jopa ikään kuin muuttua käänteiseksi, eli ahdistus, vireystila, lihasjännitys ja kouristelutaipumus lisääntyä. Toleranssin kehittyminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä.
 
Pitkäaikainen hoito hitaasti elimistöstä poistuvalla bentsodiatsepiinilla saattaa pinnallistaa yöunta. Tämän vuoksi unilääkekäytössä tulisi suosia riittävän lyhyen puoliintumisajan valmistetta. Samoin lääkeaineen tahattoman kumuloitumisen ehkäisemiseksi tulisi ikääntyneillä lääkkeen olla riittävän nopeasti eliminoituva ja sen annoksen niin pieni, että se hidastuneesta aineenvaihdunnasta huolimatta ehtii hävitä elimistöstä ennen uuden annoksen ottamista. Kuitenkin kovin nopeasti imeytyvät ja poistuvat unilääkkeet saattavat alkaa itse aiheuttaa aamuyön unettomuutta aikaansaamalla rebound- eli takaisinponnahdusahdistusta jo yön aikana. Reboundunettomuudella tarkoitetaan ilmiötä, jossa unilääkkeen poistuminen vaikutuskohdistaan saa aikaan imeytymisvaiheessa tuntuneille vaikutuksille vastakkaisten tuntemusten ilmaantumisen. Tyypillisessä tilanteessa usein tavanomaista suurempi nukahduslääkeannos aiheuttaa vireystilan kohoamisen seuraavana iltana juuri nukkumaanmenon aikoihin. Reboundunettomuus voi herkillä henkilöillä ilmaantua jo saman yön aamutunteina lyhyen puoliintumisajan lääkkeen poistuessa elimistöstä.
 
Unilääkkeen käytön lopettamiseen ei pidä pyrkiä väkisin. Pääsääntö on se, että jos lääkkeen käytöstä ei ole haittaa ja siitä on selvää hyötyä, ei sen käytön jatkamiselle ole estettä eikä sen käytöstä tule kantaa huonoa omaa tuntoa. Jos pieni annos unilääkettä auttaa vaikkapa leskeksi jäänyttä nukkumaan tilanteessa, jossa kumppania ei enää ole vieressä, on se hyödyllinen. Samoin niin sanotusta idiopaattisesta unettomuudesta kärsivät hyötyvät usein pitkäaikaisestakin unilääkityksestä. Idiopaattisen unettomuuden lääkehoidossa on kyse synnynnäisen biologisen ominaisuuden aiheuttaman haitan korjaamisesta silloin, kun siitä koituu merkittävää haittaa tai kärsimystä.
 
Kun unilääkkeen käyttö halutaan lopettaa, aletaan annosta pienentää niin pienissä erissä kuin mahdollista (esimerkiksi ¼ tablettia kerrallaan) useamman viikon välein. Sopiva annoksen pienennystahti on sellainen, että vasta kun annosmuutoksen mahdollisesti aiheuttamat tuntemukset ovat selvästi hävinneet ja tilanne on tasapainossa, odotetaan ensin, että uutta tasapainotilaa on kulunut vähintään 2-4 viikkoa, ja pienennetään annosta seuraavan kerran vasta sitten. Toinen tapa vähentää unilääkitystä on tehdä se niin, että poisjätettävä osa lääkkeestä (esimerkiksi ¼ tai ½ tablettia) laitetaan yöpöydälle ja sovitaan se otettavaksi, mikäli uni ei ole tullut sovitun ajan, esimerkiksi puolen tunnin kuluttua. Menetelmän etuna on se, ettei unilääkkeen poisjättämiseen liity ylimääräistä jännitystä ("kuinkahan minä nyt nukun, kun ei ole niin paljon lääkettä kuin ennen"), vaan itseään voi tyynnytellä toteamalla, että jollei uni tule suosiolla, voi lääkkeen ottaa ilman sen kummempaa miettimistä."
 
Nukahtamiseen ja unessa pysymiseen vaikuttavia lääkkeitä on paljon muitakin, ja niitä käsittelen seuraavilla kerroilla.
 
 
Soili Kajaste & Juha Markkula (2011). Hyvää yötä - Apua univaikeuksiin