10.2.2011


                                     Onko meillä sielua?

Jotkut uskovat, että mieli on ei-fysikaalista sielun ainetta. Kuitenkin valtaosa todisteista viittaa siihen, että aivot tuntevat ja ajattelevat, ei niinkään jokin ei-fysikaalinen asia. Tämä tarkoittaa, ettei ole sielua. Nykykäsityksen mukaan kaikilla psyykkisillä kokemuksilla on aivoissa neurologinen vastine. Ihmisen päätökset ja suunnitelmat sekä hänen persoonallisuuden piirteensä, mielialansa ja temperamenttinsa perustuvat hermoratoihin ja neurokemiaan.

Jos mieli on sielun ainetta, mielellä mentaalisena substanssina ei ole minkäänlaisia fysikaalisia ominaisuuksia. Aivoilla fysikaalisena substanssina taas ei ole minkäänlaisia mielen ominaisuuksia. Miten kaksi täysin erilaista substanssia vuorovaikuttavat? Miten keho saa jonkin tapahtuman aikaan sielussa ja päinvastoin, ja miten toinen aine viestii toisen aineen kanssa? Miten esim. aivovaurio aiheuttaa oireita ajattelussa, kielessä, mieleen palauttamisessa, muistelussa ja tietoisuudessa (mielen oireita), jos aivovaurio on fysikaalinen ilmiö ja mielen oireet sielun ilmiö?

Mielen-kehon ongelma tarkoittaa, miten nämä aineet vuorovaikuttavat ja miten ne vaikuttavat toisiinsa, jos niillä ei ole minkäänlaisia yhteisiä ominaisuuksia. Mielen-kehon ongelma ilmaantuu vain, jos mieli on ei-fysikaalinen ja keho fysikaalinen. Toisaalta, jos mieli on fysikaalista aivojen toimintaa, niin tämä ongelma katoaa.

Jos ei-fysikaalisen mielen ja fysikaalisen kehon vuorovaikutus on olemassa, siitä pitää olla jonkinlaisia todisteita. Niitä ei ole ilmaantunut.

Fysiikan lait sellaisina kuin ne nyt tunnemme sisältävät materian ja energian säilymislain: Ainoa tapa vaikuttaa materiaan tai energiaan on vaikuttaa siihen toisella materialla tai energialla. Joten jos mieli vaikuttaa aivojen materiaan tai energiaan, mielen täytyy olla itsekin koostunut materiasta tai energiasta. Vuorovaikutus, jossa ei-fysikaalinen mielen tapahtuma aiheuttaa jonkin fysikaalisen vaikutuksen esimerkiksi hermosolujen käyttäytymisessä, rikkoo materian ja energian säilymislakia.

Kognitiivisten kykyjen rappeutuminen erilaisissa dementioissa, esim. Alzheimerin taudissa, liittyy hermosolujen rappeutumiseen. Tiettyjen toimintojen, esim. pelon tunteen tai liikkeen näkemisen menetykset liittyvät täsmällisten aivojen rakenteiden vikoihin. Millainen on Alzheimerin taudin sieluun perustuva teoria? Sen kannattajat eivät ole sellaista esittäneet.

Split-brain (halkaistut aivot) -potilailla on niin paha epilepsia, että heiltä on katkaistu aivoista aivopuoliskoja yhdistävä aivokurkiainen, jolloin epilepsiakohtaus ei pääse leviämään aivopuoliskosta toiseen, joten ainakin toinen aivopuolisko säästyy. Split-brain-potilailla aivojen halkaiseminen halkaisee myös mielen. Kummallakin aivopuoliskolla on oma tietoisuutensa. Kummallakin aivopuoliskolla on myös oma tahtonsa, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään. Esim.erään split-brain-potilaan oikea käsi tarttui sanomalehteen ja hän alkoi lukea. Vasen käsi tarttui lehteen ja heitti sen lattialle. Oikea käsi nosti sen jälleen ylös ja hän jatkoi lukemista, mutta vasen käsi sieppasi lehden ja pudotti sen lattialle.

Mentaalinen elämä on aivotoimintaa. Jos mentaalinen elämä on toimintaa jossakin ei-fysikaalisessa aineessa, jolla ei ole minkäänlaisia fysikaalisia ominaisuuksia, miksi aivojen halkaiseminen halkaisee mielen?

Yleisemmin näyttää siltä, että sieluun perustuvien aivojen vuorovaikutusten olemassaolon ja ominaisuuksien paljastamisessa ei ole edistytty. Kilpaileva hypoteesi, jonka mukaan mielen ilmiöt ovat aivojen ilmiöitä, on todisteiden suhteen täysin erilaisessa tilassa. Sillä on todella rikas ja laajeneva kuvaus.

Mielen toiminta on fysikaalista aivotoimintaa. Se on tutkittavissa tieteellisin menetelmin.
 

Churchland, 2002: Neurofilosofia
Kalat, 2001: Biological Psychology